Linkkejä & Artikkeleita

 
KOIRAN PERINNÖLLINEN KUPARITOKSIKOOSI
Artikkelin kirjoittaja, Michael Herrtage, valmistui eläinlääkäriksi Liverpoolin yliopistosta 1975.

Erikoistuttuaan kirurgiksi hän työskenteli yksityispraktiikassa ja siirtyi myöhemmin Cambridgeen. Hänen lisensiaattityönsä (1977) käsittelee eläinlääketieteen radiologiaa. Tällä hetkellä hän toimii pieneläinlääketieteen luennoitsijana. Kliinisessä työssään hänen vastuualueisiinsa kuuluvat pieneläinlääketiede sekä radiologia, mutta sisäerityshäiriöt ja neurologia kiinnostavat häntä erityisesti. 1986 hänelle myönnettiin BSAVA Woodrow Award -palkinto.

Kupari on yksi olennaisista hivenaineista, josta elimistö muodostaa monen entsyymin elintärkeän osan. Maksa varastoi kuparia normaalissa aineenvaihdunnassa tarvittavan määrän. Liiallinen kupari vaurioittaa maksaa.

Kroonisesti etenevän maksatulehduksen yhteys maksan lisääntyneeseen kuparimäärään todettiin bedlingtoneissa ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa (Hardy, 1975). Tämän jälkeen vastaavia tutkimustuloksia on saatu Suomessa (Eriksson,1983), Australiasta (Robertson, 1983) ja Iso-Britanniasta (Kelly, 1984). Tämä aineenvaihdunnallinen poikkeavuus periytyy todistettavasti autosomaalisena resessiivisesti (Johnson, 1980).

Taudille on ominaista kuparin heikentynyt erittyminen maksasta (Su, 1982), jonka seurauksena kupari alkaa kerääntyä maksan soluihin. Liiallinen kupari vahingoittaa maksaa ja johtaa maksasoluvaurioihin ja maksakirroosiin. Bedlingtonien kuparitoksikoosi muistuttaa ihmisissä tavattavaa Wilsonin tautia.

Yhdysvalloissa kupariin liittyviä maksasairauksia on todettu myös dobermanneilla, länsiylämaan terriereillä ja cockereilla (Thornburg, 1985). Diagnoosin tekeminen voi joskus olla vaikeaa siitä syystä, että kuparia kerääntyy maksaan jonkin toisen kroonisen maksahäiriön seurauksena. Usein on vaikeaa selvittää, onko kupari sairauden aiheuttaja vai sekundääri-ilmiö, koska tavallisesti tutkimuksiin ryhdytään vasta kun, krooniset muutokset on todettu. Tosin kupariarvot eivät ole yhtä korkealla kuin toksikoosissa, jos kuparin kerääntyminen on seurausta jostakin muusta maksahäiriöstä.

Taudin yleisyys

Brittein saarilla kuparitoksikoosi on hyvin yleinen sairaus bedlingtoneilla, mutta luultavasti se on vielä yleisempi Yhdysvalloissa (Hardy & Stevenson, 1977), missä 2/3 n.6000-8000 bedlingtonista arvioidaan olevan sairaita. Viimeisen tutkimuksen mukaan, jossa 92 bedlingtonia tutkittiin, 38% todettiin sairaiksi, vaikka tutkituilla koirilla ei oltu todettu maksasairauteen viittaavia kliinisiä oireita. Koska kysymyksessä on resessiivisesti periytyvä häiriö, lukua voidaan pitää hyvin korkeana. Tämä viittaa siihen, että suurin osa normaaleista koirista onkin heterotsygoottisia kantajia (ts. tauti puhkeaa vain silloin, kun jälkeläiset ovat perineet ko. geenin molemmilta vanhemmiltaan).

Kliiniset oireet

Kuparitoksikoosiin viittaavat kliiniset oireet vaihtelevat hyvin paljon, mutta tapaukset voidaan jakaa yleensä kolmeen ryhmään: akuutit, krooniset ja oireettomat.

Suomessa on tavattu myös epileptinen muoto alle vuoden ikäisillä koirilla.

Akuuttia kuparitoksikoosia tavataan tavallisesti nuorilla 2-5-vuotiailla koirilla sekä uroksilla että nartuilla. Taudin etenemistä nopeuttavat usein erilaiset stressitekijät, esim. pennut ja lukuisat näyttelyt. Näissä tapauksissa kliinisiä oireita ovat akuutti väsymys, ruokahaluttomuus ja oksentelu. Parin päivän kuluttua ilmenee keltaisuutta. Joissakin hyvin harvinaisissa tapauksissa keltaisuus johtuu kuparin aiheuttamasta verisolujen rikkoontumisesta eikä maksan solujen vaurioitumisesta. Tällöin virtsa on veren väristä. Tehokkaasta hoidosta huolimatta akuuttiin kuparitoksikoosiin sairastuneet koirat kuolevat, useimmat jo neljäntenä päivänä sairastumisesta.

Suomessa on todettu ainoastaan yksi akuuttitapaus viimeisen 5 vuoden sisällä. Koira ei ollut biopsiatestattu.

Kroonista kuparitoksikoosia sairastavat tavallisesti keski-ikäiset ja vanhat koirat sekä urokset että nartut. Kroonisena tauti etenee hitaasti. Kliiniset oireet muistuttavat kroonista maksavauriota ja kirroosia. Oireet ovat samanlaisia kuin akuutissa muodossa, mutta ne eivät ole yhtä voimakkaita. Tämän lisäksi koira juo ja virtsaa paljon, paino laskee jatkuvasti ja nestettä kerääntyy vatsaonteloon.

Useimmat viime vuosina biopsiatutkimuksella sairaaksi todetut ovat lääkityksellä ja mahdollisesti siksi oireettomia.

Kolmannen ryhmän tapauksissa sairaat eläimet eivät osoita kliinisiä oireita. Tauti voidaan tunnistaa biokemiallisin testein, mutta varmuuden siitä saa vain biopsialla, tutkimalla maksanäyte (Herrtage, 1987). Tämän ryhmän edustajat on tärkeä tunnistaa jalostuksen takia, mutta myös hoidon aloittamisen vuoksi.

Laboratoriolöydökset

Laboratoriokokeissa ei ole todettu mitään merkittävää, tosin lieviä muutoksia valkosoluissa on esiintynyt joissakin kliinisissä tapauksissa. Akuuttia hemolyyttistä anemiaa on voitu todeta, mutta vain harvoin koiran kuparitoksikoosissa.

Joissakin tapauksissa veren ALAT -arvo kohoaa, mutta useimmilla vasta akuutissa vaiheessa.

Diagnoosi

Diagnoosi voidaan varmistaa vain maksabiobsialla. Näyte tutkitaan mikroskoopilla ja maksan kuparipitoisuus mitataan.

DNA-testi on kehitetty ja otettu käyttöön USA:ssa 1995. Markkereiden avulla voidaan selvittää esim. biopsiatutkitun sairaan yksilön pentuesisarukset. Tällöin tarvitaan pentujen ja vanhempien DNA:t. Menetelmää on tarkoitus kehittää, kunnes löytyy sairauden aiheuttava geeni. Suomessa DNA -menetelmän testaus aloitetaan vuoden 1996 aikana.

Kuparin kerääntymiseen maksassa liittyy erilaisia mikroskooppisia muutoksia, mutta kaikissa tapauksissa kupari voidaan todeta maksasoluissa erikoisväriaineiden avulla.

Kuparin kerääntyminen maksaan alkaa sairailla koirilla ensimmäisen elinvuoden aikana ja saavuttaa huippunsa n. kuusivuotiaana. Myöhemmin kuparipitoisuus laskee hitaasti, mutta ei koskaan normaaliarvojen tasalle. Sairaan koiran maksan kupariarvot ovat 5-50 kertaa korkeammat kuin terveen koiran. Kuitenkin on hyvin harvinaista, että kuparimäärä kohoaa koiran muissa elimissä.

Hoito

Kuparitoksikoosin hoito on sekä symptomaattista että erikoishoitoa. Taudin akuutissa muodossa nestettä tiputetaan verisuoneen kuivumisen estämiseksi. Korticosteroidit estävät maksan vaurioitumisen etenemistä ja niiden on todettu olevan suhteellisen tehokkaita kirroosin etenemisen hidastamisessa.

Askorbiinihappoa on myös suositeltu hoidoksi, koska sen tiedetään lisäävän kuparin erittymistä virtsaan.

Kroonisen kuparitoksikoosin oireita voidaan hoitaa dietillä ja antibiooteilla. Nesteen kerääntymistä estetään virtsan erittymistä lisäävillä lääkkeillä. Kuparin kerääntymistä maksaan voidaan rajoittaa vähäkuparisella dieetillä, mutta tautia sillä ei voida ehkäistä ja kuparia rajoittava dietti voi olla vaikea.

Ihmisen kuparitoksikoosin erikoishoitona on käytetty penicillaminea (Cuprimine, MSC; Distamine, Dista) ja sitä on suositeltu myös koirille (Hardy ja Stevens, 1977). On kuitenkin todettu, että tällä lääkkeellä kupari erittyy hyvin hitaasti maksasta. Tämän perusteella voidaan olettaa, ettei ko. hoito ole tehokasta sen jälkeen, kun kliinisiä oireita ilmenee. Siksi varhainen diagnoosi ja hoidon aloittaminen on tärkeää. Aikuisen koiran päivittäiseksi annokseksi suositellaan 125-250 mg ja se täytyy antaa koiralle 30 min. ennen ruokintaa. Jotkut koirat saattavat oksennella, mutta se voidaan estää jakamalla päivittäinen määrä pienemmiksi annoksiksi. Hoitoa tulee jatkaa koko koiran elämän ajan.

Oksentelua voidaan estää antamalla lääke pienen ruokapalan sisällä, ei siis tyhjään vatsaan. Lääkkeeseen totuttaminen on onnistunut hyvin aloittamalla lääkitys pienemmällä annoksella parin viikon ajan. Tyypillinen Suomessa käytetty, hyvin siedetty annostus on ollut 65 - 125 mg päivässä. Lääkityksessä suositellaan nykyisin 1 - 3 kk taukoa puolen vuoden välein.

Ihmisiä on hoidettu mm. sinkkisulfaatilla, mutta sen menestyksellisestä käytöstä koiran hoidossa ei ole tietoa. Sen sijaan Hollannissa on käytetty sinkkigluconaattia (annostus 70 mg kahdesti päivässä 30 min. ennen ruokailua).

Sairaita koiria ei tule käyttää jalostuksessa. Toisaalta tätä on vaikea täysin noudattaa, koska taudin kantajia ei ole helppo tunnistaa.

Sairaat yksilöt voidaan löytää maksabiopsiatutkimuksen avulla. Myös DNA-kytkentäanalyysilla voidaan löytää sairaat niistä suvuista, joissa sairaan geenin ja markkerin kytkentä on selvitetty. Tällöin on myös mahdollisuus selvittää kuparitoksikoosigeenin kantajat. Näissä suvuissa kasvattajat voivat pentueita suunnitellessaan valita jalostuskoirat niin, ettei sairaita pentuja synny. Pentujen markkerityypit on mahdollista selvittää DNA-tutkimuksella ennen pentujen luovuttamista ostajalle.

Lähde

Pedigree Digest (1987) Vol 14 No.1: Herrtage Michael E., Inherited Copper Toxicosis in the Dog

Suomennos: Anneli Korhonen

Kursiivilla painetut kommentit on laatinut Ritva Kohijoki jalostustoimikunnalle kerätyn materiaalinpohjalta. Artikkeli julkaistiin Bedlington-tiedotteessa 1/96.

Päivitettyä tietoa kesäkuussa 2000 kirjoittanut Ritva Kohijoki.