Rotumääritelmä

BEDLINGTONINTERRIERI (BEDLINGTON TERRIER)
FCI:N 24.7.1989 hyväksymän rotumääritelmän mukainen. Käännös SKL-FKK:n hyväksymä 12.12.1989.

Brittiläinen rotu

YLEISVAIKUTELMA: Tyylikäs, notkea ja lihaksikas. Ei hento eikä karkea. Pää päärynän- tai kiilanmuotoinen, ilme levossa lempeä ja ystävällinen.

Bedlingtoninterrieri on alunperin käyttökoira. Se on tarpeeksi voimakas tappamaan kovan vastustajansa, silti notkea ja nopea pystyäkseen jahtaamaan erilaisissa olosuhteissa erilaista riistaa. Nämä ominaisuudet vaativat vahvoja, pieniä luita, voimakkaita lihaksia ja jänteitä sekä rohkeutta. Koiran tulee näyttää em. ominaisuudet omaavalta.

Silmiinpistävä laukkaamiskyky on tunnusmerkillistä rotutyypille, jonka tulee olla kevyt, mutta ei heikko. Koira ei saa vaikuttaa seisoessaankaan raskaalta.

Bedlingtoninterrierien esipolvi oli eläimiä, joilla oli vastakkainen ruumin muoto: terrieriä ja vinttikoiria.
Tarkasteltaessa rotumääritelmää tarkasti ei voi jättää huomiotta, että kohdilla syvä rinta, verraten litteä vartalon muoto, alaslaskeutuva rintakehä, on korkea painoarvo. Edelleen on painotettava laukkaamiskykyä, tämän mahdollistaa erityisesti voimakkaan lihaksikas kohoava vyötärö, johon liittyvät takajalat ovat pitemmät kuin etujalat. Takajalkojen tulee olla voimakkaan lihaksikkaat. Tämä vaatimus voidaan ottaa esille, kun kulmaukset ovat sangen hyvät. Kinnernivelten tulee olla alhaalla. Tämä merkitsee yksikäsitteisesti, että vaaditaan vinttikoiran kaltaista tyyppiä.

Tämä haluttu tyyppi ei tule esille terrierityypissä. Tällä on useimmissa tapauksissa vähemmän kohoava vyötärö, lyhyt tuskin alaslaskeutuva rintakehä, korkealla sijaitseva häntä, lyhyet takajalat (monesti myös yleensä liian lyhyet liikkeet) puutteellinen rinnan syvyys ja usein myös enemmän tai vähemmän jyrkät ääriviivat.

Oikean bedlingtoninterrierin tulee näyttää ylväältä, sen tulee olla sopusuhtainen ja uroksen ja naaraan tulee olla helposti toisistaan erotettavissa.

OMINAISUUDET: Eloisa ja rohkea, täynnä itseluottamusta. Älykäs ja toiminnallinen seurakoira.

Tapa, jolla bedlington kantaa päätänsä, kuvastaa sen luonnetta. Oikean luonteen omaava koira kantaa päätään korkealla niskakyhmy korkeimpana kohtana ja kirsu selvästi silmiä alempana. Ulkonäkö kuvastaa kontrolloitua voimaa ja rohkeutta.

Bedlingtoninterrierissä on älykkyyttä, joka voi yllättää kokeneimmankin omistajan. Toimintaa vaativissa tilanteissa bedlington tekee ratkaisunsa hetken harkinnan jälkeen; se ei ryntää suinpäin tilanteisiin. Kumppanina belington on ihanteellinen; kuuliainen, suojeleva, kätevän kokoinen, tulee toimeen myös vähemmällä liikunnalla, mutta jaksaa myös runsaampaakin. Bedlington ei myöskään karvaa eikä "haise koiralle".

LUONNE: Hyväntuulinen, hellä, omanarvontuntoinen, ei arka tai hermostunut. Levossa lempeä, mutta ärsyyntyneenä täynnä rohkeutta.

Bedlington on hyväluontoinen, kun ympäristö kohtelee koiraa oikein. Se myös ihailee omistajiaan ja on herkkä, mutta on myös omapäinen ja kateellinen. Herkkyys ilmenee omistajan komentaessa tai nuhdellessa koiraansa. Lieväkin ojennus saa koiralla aikaan kärsivän ja häpeilevän ilmeen. Tämä piirre on tietenkin vaikeutena esim. koiraa koulutettaessa. Lempeää käyttäytymistä ja unista ilmettä ei saa tulkita ujoudeksi tai temperamentin puuttumiseksi. Kateus voi koetella koiran kärsivällisyyttä ja raivostunut bedlington on syytä ottaa vakavasti. Omistajien on tarkkailtava koiriensa mielialaa ja jännittyneisyyttä ja eroteltava koiria, kunnes tunteet rauhoittuvat. Tämä lähinnä useiden koirien talouksissa.

PÄÄ: Kallo kapea, mutta syvä ja pyöristynyt; päälaella tuuhea, silkkinen, lähes valkoinen tupsu. Leuat pitkät ja kapenevat. Ei otsapengertä, linja niskakyhmystä kirsuun on suora ja yhtenäinen. Silmien alus täyteläinen. Huulet tiiviit. Sieraimet suuret ja hyvin kehittyneet.

Leuat ovat pitkät, niiden muoto kapenee edestä katsottuna. Huulet sulkeutuvat tiukasti ja niissä ei ole poimuja. Löysät huulet voivat vahingoittua tilanteissa, joihin bedlington on alunperin tarkoitettu. Kirsu on suuri, selvästi vinosti alaslaskeva. Ison, hyvin kehittyneen kirsun omaavalla koiralla on yleensä myös vahvat hampaat ja leuat. Pieni, nätti nappinenä merkitsee usein pieniä hampaita ja heikkoa kuonoa. Toivottavaa on kokonaisuuteen sopivan pitkä pää. Kuono ei saa koskaan olla terävä. On tärkeää, että silmien seudun alapuolella oleva osa on hyvin täyttynyt. Laakea ja kovera silmien seutu saa silmät näyttämään liian suurilta ja pään yläosan näin ollen leveämmältä kuin se on. Suhteessa vartaloon ylipitkää päätä, joka edestä katsottuna näyttää vielä suhteellisesti hyvin paljon pidemmältä, ei rotumääritelmä tue.

Kallon muodon tulee olla kapea pään yläosasta, päärynämäinen tai kiilamainen. Pään yläosan tulee olla pyöristynyt ja sen tulee olla sangen syvä. Pään yläosa voi olla vain silloin kapea, kun poskiluu ulottuu pitkälle. Tässä tapauksessa purentalihaksisto on litteä. Jos poskiluu on voimakkaan kaareutuva, silloin pää ei ole vain leveä, se näyttää sen lisäksi lyhyeltä.

SILMÄT: Pienet, kirkkaat ja syvällä sijaitsevat. Parhaimmillaan silmä vaikuttaa kolmion muotoiselta. Sinisillä silmät tummat; sininen ja tan -värisillä vaaleammat ja meripihkan sävyiset, maksanvärisillä ja hiekanvärisillä vaalean pähkinänväriset.

Käytännössä on havaittu, että blue & tan -värisillä koirilla usein on sangen tummat silmät. Vastaavasti meripihkan sävyt voivat tulla esille eläimillä, jotka ovat heterotsygootteja maksanvärin suhteen. Ruskeilla koirilla on havaittu myös silmien olevan pentuna hyvinkin "keltaiseen" vivahtavia, mutta tummuvat myöhemmin.

Vuotavia silmiä, erikoisesti silloin kun syynä ovat silmäluomien sisään kääntyminen tai umpeen kasvaminen, tulee pitää vakavana vikana. Rodussa esiintyy myös kuivasilmäisyyttä (mahdollisesti toispuoleisena), jolloin silmät vaikuttavat erittäin pieniltä.

Liian suuret, tummat silmän ympäristöt ovat virheelliset. Silmäluomissa kuitenkin kuuluu olla hyvä pigmentti.

KORVAT: Keskikokoiset, kapeat ja pitkät, matalalle kiinnittyneet ja poskenmyötäiset. Ohuet ja samettiset; lyhyen, hienon karvan peittämät. Korvien päissä vaaleat, silkkiset hapsut.

Korva on muodoltaan kolmiomainen (lambertpähkinä), kärjestään pyöristynyt. Korvien kärjet ulottuvat suupieliin. Korvan tyven tulee edessä olla uloimman silmänurkan tasalla, takana hieman alempana. Liian pieni korva on yleensä sijoittunut liian korkealle ja antaa rodulle vieraan, liian vilkkaan ilmeen. Korvan etureuna on jonkin verran lyhyempi kuin takareuna. Korva ei saa olla liian paksu ja sen tulee riippua pehmeästi, ilman pituussuuntaisia laskoksia. Voimakkaasti kääntynyt etureuna ei ole myöskään toivottava. Korvan takareunan taskun tulee olla esiinpistävä.

Rotumääritelmän vaatimus, että korvan tulee olla lyhyen hienon karvan peittämä on trimmauskysymys. Korvien karvapeite kasvaa kuten muukin karva. Korvien tupsu tulee muotoilla luonnollisen näköiseksi. Valitettavan usein näkee naurettavia koristetupsuja, jotka eivät kuulu sporttiselle terrierille.

PURENTA: Hampaat suuret ja vahvat. Leikkaava purenta, ts. alaleuan etuhampaat koskettavat tiiviisti yläleuan etuhampaiden takapintaa. Hampaat suorassa kulmassa luihin nähden.

Aiemmin rotumääritelmä hyväksyi myös tasapurennan. Tämä mainitaan edelleen amerikkalaisessa rotumääritelmässä.
 
Pyrkimys liian kapeaan päähän aikaansaa kapeat leuat ja usein tällöin kulmahampaat jäävät liian sisälle.
Rodussa esiintyy jonkin verran yläpurentaa, varsinkin kasvuvaiheessa. Myös alapurenta tulee esille toisinaan. Takahampaiden virheellinen purenta taas aiheuttaa sen, että koira ei pysty sulkemaan suutaan ja usein kieli on tällöin etuhampaiden välissä.

Joillakin yksilöillä on lisäksi havaittu kulmahampaiden puhkeamisen viivästymistä. Tällöin ne eivät kasva täyteen mittaansa.

KAULA: Pitkä ja kaareutuva, ei löysää kaulanahkaa. Pystyasentoinen; koira kantaa päätään melko korkealla.

Eleganssi ja siten koko olemus riippuvat olennaisesti kaulan muodosta. Valitettavasti koirissa esiintyy ylipitkiä, ohuita kauloja, jotka ovat elegantteja ja tyylikkäitä, mutta ne eivät ole soveliaita voimaa vaadittaessa. Kaulan pituus tulee olla siis sopiva ja lisäksi sen tulee olla lihaksikas. Olennainen perusta vaaditulle kaulan tyvelle on viistoon kiinnittyneet lavat ja yhtä hyvin kiinnittyneet olkavarret.

Jyrkästi viettävät lavat, jotka usein vielä kytkeytyvät pystyyn tai lyhyeen olkavarteen, eivät voi antaa riittävästi tilaa toivotulle kaulan tyvelle ja sen sopusuhtaiselle liittymiselle vartaloon. Lopputulos: Oikea kaulan pituus ja muoto ovat tärkeät tasapainon ja liikkeiden kannalta.

ETURAAJAT: Suorat, rintakehän luona kauempana toisistaan kuin käpälien kohdalla. Välikämmenet pitkät ja hieman viistot olematta heikot. Lavat litteät ja viistot.

Etuosan oikea asento on V. Tyypillinen V-etuosa ei voi olla samalla kapea, rintakehä on kohtuullisen leveä. Irtonaiset lavat, irtonaiset kyynärpäät tai leveä etuosa ovat virheitä. Yhtä virheellinen on kettuterrierin etuosa, jäykät kyynärpään seudut ja liian ahtaat lavat leveine käpälän asentoineen. Liikkeessä V-asennon kuuluu säilyä. Koira ei kuitenkaan saa astua ristiin.

Välikämmen on pitkä, sivulta katsottuna viistossa (enemmän kuin 10 astetta). Etujalat sijaitsevat juuri sään alapuolella. Lapaluun ja olkavarren välinen kulmaus optimitapauksessa 90 astetta. Oikeat etuliikkeet ovat sivusta katsottuna ilmavat ja joustavat juuri välikämmenen viistouden ansiosta.

RUNKO: Lihaksikas ja erityisen notkea. Eturinta syvä ja melko leveä. Kyljet litteät, rintakehä syvä, kyynärpäihin ulottuva. Selkä köyry ja lanneosan kohdalta huomattavan kaareva, vatsaviiva selvästi ylösvetäytyvä. Koira on hieman korkeuttaan pitempi.

Jotta sisäelimillä tarjoutuisi riittävästi tilaa, tulee suhteellisen litteän laakeamuotoisen rintakehän olla syvä. Rotumääritelmän edellyttämä kohtuullinen leveys merkitsee, että kylkiluut sivuilla lähtevät hyvin kaareutuen selkärangasta, niillä on kohtuullinen leveys ja ne viettävät loivasti sivuilla rintalastaan saakka.

Tynnyrimäisellä, pyöreällä rintakehällä ei ole koskaan vaadittavaa syvyyttä. Toisaalta syvästä, mutta liian tasaiset kylkikaaret omaavasta, rintakehästä on aina seurauksena virheellinen etuosa ja jalkojen asema.

Erittäin tärkeätä on tarkastella etupään, tässä erityisesti lapojen ja olkavarren pituussuhteita. Esimerkiksi lyhyt olkavarsi antaa väärän käsityksen todellisesta rinnan syvyydestä. Olkavarren liikapituus sitä vastoin antaa vaikutelman riittämättömästä rinnan syvyydestä, vaikka se todellisuudessa olisikin oikea. Rinnan lihaksiston tulee olla voimakas, mutta litteä antaakseen elegantin vaikutelman.

Rodulle tyypillisen selän linjan tulee säilyä sekä seisoessa että myös käydessä. Oikea selän kaarevuus johtaa sopusuhtaiseen linjaan, alkaen lapojen takaa korkeimpaan pisteeseen lanneosan alueella, jatkuen edelleen viettävään lantioon ja hännäntyven oikeaan sijoittumiseen.

Virheellinen, ns. pyörän kaari on sidoksissa useissa tapauksissa lyhyeen selkään.

TAKARAAJAT: Lihaksikkaat ja pitkähköt, köyryn selän ja kaarevan lanneosan vuoksi takaraajat näyttävät eturaajoja pidemmiltä. Kintereet vahvat ja matalalla, eivät käänny sisään eivätkä ulos.

Takaa katsottuna tulee takaraajojen olla suorat. Voimakkaasti ahtaat kintereet sekä pihtipolvisuus ovat virheitä, samoin sisään kääntyneet varpaat ulospäin kiertyneine kinnernivelineen. Ulos- tai sisäänpäin kiertyneet kintereet ovat heikot.

Vähäistä ahtautta nopeammassa käynnissä ilmenee pakostakin. Erittäin leveä käynti olisi silloin jopa virhe. Bedlingtoninterriereillä näkee suhteellisen usein lievästi ulos suuntautuneita käpäliä. Tämä ei ole virhe, jos liikkeissä askeltaminen on moitteeton.

KÄPÄLÄT: Pitkät jäniksenkäpälät, päkiät paksut.

Kissankäpälät ovat virheelliset. Nämä kulkevat säännöllisesti yhdessä lyhyen selän ja satunnaisesti myös jyrkkien raajojen kanssa. Virheellinen trimmaus, jossa jätetään liikaa karvaa tassuihin, antaa vaikutelman liian pyöreistä käpälistä.

Levinneet käpälät, ohuet päkiät ja heikot luut eivät ole tyypillisiä. Ylipitkät kynnet edistävät tätä vikaa. Liikunnan harjoittelu kovalla maapohjalla vaikuttaa tätä estävästi.

Lievästi ulospäin kääntyneet tassut hyväksytään, koska kysymyksessä on alunperin kaivava koira.
Voimakkaat päkiän halkeamat kuolleiden kudosten kera (liikakasvu) on periytyvä vika rodussa. Yksittäisillä päkiän halkeamilla, joita on nähtävissä kaikilla roduilla, ei ole mitään tekemistä yllä kuvatun sairauden kanssa.

HÄNTÄ: Keskipitkä, tyvestä paksu, kärkeä kohti kapeneva, kauniisti kaareutuva. Matalalle sijoittunut. Koira ei nosta häntäänsä selän ylle.

Ihannepituinen häntä ulottuu kinnerniveleen saakka.

Temperamenttista bedlingtonia ei pitäisi rankaista, jos se kantaa häntäänsä hieman korkeammalla, mikäli hännän kiinnitys on oikea. Sitävastoin tiukasti vatsan alle vedetty häntä on pikemminkin virhe.

LIIKKEET: Koira pystyy laukkaamaan nopeasti ja myös näyttää siltä. Liikkeet hyvin rodunomaiset; melko sipsuttavat, kevyet ja joustavat hitaassa liikkeessä ja hieman rullaavat täydessä vauhdissa.

Koiran edetessä verkkaisesti, käynti on keinuvaa. Laukassa se käyttää koko runkoaan. Liikkuessaan lyhyitä matkoja ilman päämäärää, bedlingtonin askeleiden jousto kuvastaa valmiutta äkkiliikkeisiin vauhdissa. Tämän sipsuttelun mahdollistaa joustavat ja vahvat ranteet ja kintereet, eikä sitä pidä sekoittaa hackney-liikkeeseen (liiallinen jalkojen nostelu ilman olennaista matkan joutumista), joka johtuu lyhyestä olkavarresta ja jyrkästä lavan sijainnista. Takaa ylikulmautunut koira ei pysty sipsuttamaan. Tämän liikunnan esilletulemiseen vaikuttaa oikean rakenteen lisäksi myös mieliala. Liikkuessaan kävelyvauhdissa kohti tiettyä kohdetta, bedlington pidentää askeltaan, tiputtaa hiukan päätään eikä jousta maasta niin paljon.

KARVAPEITE: Hyvin rodunomainen: Paksu ja pellavaa muistuttava, ei ihonmyötäinen, mutta ei karkeakaan. Turkilla selvä taipumus kihartua, erityisesti päässä.

Halutuista tukikarvoista ei ole mitään erityistä mainintaa nykyisessä rotumääritelmässä. Runkoturkissa 2/3 pehmeätä ja 1/3 kovaa karvaa, so. tukikarvaa, on hyvä sekoitus. Kylkiosissa usein on suurempi tukikarvan osuus. Päässä ja jaloissa tukikarvan osuus on vähäisempi. Pehmeässä karvassa, jos se on pumpulimaista tai silkkimäistä, ei ole koskaan toivottua tukikarvan osuutta. Turkkia on kommentoitu amerikkalaisessa rotumääritelmässä seuraavasti: "A very distinctive mixture of hard and soft hair standing well out from the skin."

VÄRI: Sininen, maksanvärinen tai hiekanvärinen tan -värin kera tai ilman. Väri mahdollisimman tumma. Sinisillä kirsu musta; maksan- ja hiekanvärisillä ruskea.

Verrattuna Dandeihin on bedlingtoneissa tapahtunut huomattava värikato. On yksilöitä, jotka vain kirsun värin perusteella on tunnistettavissa maksan värisiksi tai sinisiksi. Nämä koirat ovat melkein valkoisia ja värin katoamisen ohella tapaa tulla vanumainen karvanlaatu.

Karvan laatu paranee säännöllisesti iän myötä. Tämä parannus johtaa luonnollisesti värien voimistumiseen. Bedlingtoneilla on voimakkaita värin vaihteluita, osaksi vuodenajasta riippuen, mutta erikoisesti nartut ovat kiertoriippuvia. Tilapäisesti silloin voi nähdä tummansinisiä tai ruskeita koiria, harvinaisempia ovat voimakkaasti tan-värimerkkejä omaavat yksilöt.

Kaikissa väreissä tummempi karva rungossa on toivotumpi ominaisuus kuin vaalea runkoturkki.
Tummat läikät (sinisillä mustat, ruskeilla ruskeat) eivät ole rankaistavia. Ne johtuvat ihon vaurioitumisesta ja vaalenevat karvan kasvaessa.

KOKO: Säkäkorkeus n. 41 cm. Pienet poikkeamat sallittuja, nartuilla alas- ja uroksilla ylöspäin. Paino 8 - 10,5 kg.

Tässä voidaan siteerata amerikkalaista standardia, se sanoo: urosten säkäkorkeus ei saa olla alle 40,6 cm eikä yli 44,5 cm, narttujen ei alle 38 cm eikä yli 42 cm. Ohjeena ajateltuna näitä perusteluja ei voi kumota.
Tärkeintä kuitenkin on tasapainoisuus, ei senttimetrit. Urosten tulisi olla maskuliinisia ja narttujen feminiinisiä.

Kommentit laatinut Ritva Kohijoki ja Pauliina Lappalainen.

LÄHTEET:
The Bedlington Terrier: Ken Bounden
Der Bedlington Terrier: Hannelore Schade
Artikkeli - Der Bedlington Terrier Rassestandard: Martha Heine
Official Standard for the Bedlington terrier published by The American Kennel Club